Joskus 12-vuotiaana kun sain ekan kitaran (upea ja halpa Dia, jota ei saanut vireeseen), ensimmäinen ajatus oli saada bändi kasaan. Ensin piti vain tehdä muutama biisi ja oppia siinä sivussa soittamaan. Vaikutteita oli paljon, faija laittoi soimaan Reijo Kallion Viikonloppuisää aina tilaisuuden tullen ja äiti Vesku Loirin Eino Leino tulkintoja. Onneksi olin rockradion kautta kuullut jo Ultravoxista, joka oman vuoroni tullen täytti huoneet (Vienna...).

1980-luku jatkuu...

Bohemian hiivuttua jatkoimme Jussin kanssa kahdestaan biisien väsäilyä. Usko oli jo loppua, mutta aivan viime hetkellä RELS-tuotantojengi (jees, se Bogart-yhtyeestä muodostettu) kiinnostui uusista demoistamme. Iso kiitos jätkille, kyykytyksemme maksoi vaivan ja saimme kasaan muutaman kelvollisen biisin. Todella paljon kättä väännettiin kuitenkin kielestä, mulle ei ensin istunut mitenkään suomenkielisten tekstien vääntäminen.

1990-luku jatkuu...

Vuodet vierivät mutta radiot jaksoivat edelleen soittaa vanhoja biisejämme. Musan tekemisen kipinä ei taatusti kummallakaan meistä ollut sammunut. Itse olin mukana useiden artistien levyillä biisintekijänä ja Jussi kiersi Suomea tiiviisti Rainio Brosin kanssa. Aikaa yhteiselle tekemiselle ei yksinkertaisesti löytynyt, eikä ajoituskaan tuntunut olevan uuden Neon 2 musan puolella. Allekirjoittanut oli kyllästynyt keikkailuun jo 90-luvun puolivälissä, joten sekään puoli hommasta ei kiinnostanut.

2000-luku jatkuu...